xs
Veriappelsiinisiika

Resepti Kalaruoat

Veriappelsiinisiika

Veriappelsiinisiika on herkullinen ja kaunis arkiateria, joka valmistuu nopeasti leivinpaperipaketissa.

Reseptin ainekset

  • 600 g siikafile
  • 3 veriappelsiinia siivuina
  • 1/2 dl öliiviöljyä
  • 1/4 dl veriappelsiinimehua
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl kapriksia
  • 1 rkl tuoretta timjamia
  • 1/4 tl ruokosokeria
  • ripaus suolaa
  • mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  • Laita kaksi leivipaperiarkkia kalan kokoiselle tarjoiluastialle rinnakkain niin, että ne menevät päällekkäin noin 1/3 matkalta.
  • Leikkaa veriappelsiini ohuen ohuiksi siivuiksi. Levitä siivut keskelle leivinpaperia. Aseta kala sivujen päälle.
  • Sekoita oliiviöljy ja veriappelsiinimehua keskenään. Lisää joukkoon murskattu valkosipulinkynsi, timjaminlehdet, kaprikset, sokeri, suola sekä rouhi joukkoon mustapippuria.
  • Lusikoi kastike siikafileet päälle. Nosta leivinpaperin reunat kalan päälle niin että muodostuu paketti. Kääri molemmat päät tiiviisti kiinni.
  • Kypsennä 200 asteisessa uunissa 20 minuutin ajan. Avaa paketti ja leikkaa ylimääräiset leivinpaperireunat pois. Tarjoa veriappelsiinikala keitetyn couscousin kanssa.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla tästä.

Piditkö lukemastasi?

Jätä mielipiteesi sisällöstä.

Jaa resepti

Jaa linkki ystävillesi.

Reseptejä fyysisessä muodossa

Reseptejä fyysisessä muodossa

Ruokakirjat

Verkkokaupastamme löydät useita ruokakirjoja kirjahyllyysi.

Ostoksille