xs
Parsakaalisalaatti

Resepti Kasvisruoat

Parsakaalisalaatti

Rapean maukas parsakaalisalaatti, joka sopii hyvin detoksaukseen.

Reseptin ainekset

Ainesosat
  • 4 parsakaalin kukintoa
  • 2 tl sitruunamehua
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 tl sormisuolaa
  • 150 g pinaatinlehtiä
  • 2 omenaa
  • 150 g vuohenjuustoa
  • 1 dl saksanpähkinöitä
  • 1 punasipuli
Kastike
  • 1/4 dl oliiviöljyä
  • 1/8 dl valkoviinietikkaa
  • 1 pieni valkosipulin kynsi
  • ripaus suolaa
  • ripaus sokeria
  • rouhaus mustapippuria

Työvaiheet

  • Leikkaa parsakaalin varret pois, säästä ne paahdettavaksi lisukkeeksi tai wokkiin. Irrottele kukinto nupuiksi ja halkaise isoimmat nuput.
  • Laita parsakaalipalat kulhoon, pirskota päälle oliiviöljy sekä sitruunanmehu. Mausta suolalla. Työstä öljyä ja mausteita käsin parsakaalien pintaan muutaman minuutin ajan.
  • Huuhtele ja valuta pinaatinlehdet. Leikkaa punasipuli ja omenat ohuen ohuiksi siivuiksi esimerkiksi mandoliinilla. Paahda saksanpähkinöitä kuumalla kuivalla pannulla hetki. Murenna vuohenjuusto paloiksi.
  • Kokoa salaatti asettamalla pohjimmaiseksi pinaatinlehtiä ja kokoamalla muut ainekset pinaatin päälle. Valuta päälle kastike ja tarjoa salaatti rapean leivän kera.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla tästä.

Piditkö lukemastasi?

Jätä mielipiteesi sisällöstä.

Jaa resepti

Jaa linkki ystävillesi.

Reseptejä fyysisessä muodossa

Reseptejä fyysisessä muodossa

Ruokakirjat

Verkkokaupastamme löydät useita ruokakirjoja kirjahyllyysi.

Ostoksille