xs
Tomaattikeitto mozzarellalla

Resepti Alkuruoat

Tomaattikeitto mozzarellalla

Aloitetaan tällä suloisen kauniilla ja maistuvaisella tomaattikeitolla, jonka makuun tuovat syvyyttä freesattu fenkoli ja salottisipuli, jotka soseutetaan keiton joukkoon. Aterian kruunaa ja ruokaistaa keiton pinnalla uiva puolikas buffalomozzarellan pala sekä basilikanlehdet.

Reseptin ainekset

Ainesosat
  1. 2 prk ( à 400 g) Mutti Paseerattua tomaattia
  2. 2-3 salottisipulia
  3. 1 pieni fenkoli
  4. 1 valkosipulin kynsi
  5. 2 rkl oliiviöljyä
  6. ½ dl vettä
  7. 2 tl sormisuolaa
  8. 2 tl sokeria
  9. ½ tl mustapippuria myllystä
  10. 2 tl punaviinietikkaa
  11. lisäksi kaksi buffalomozzarellaa
  12. tuoretta basilikaa
  13. maalaispatonkia tarjoiluun

Työvaiheet

  • Hienonna sipulit, fenkoli ja valkosipulinkynsi. Kuullota niitä öljyssä noin 5 minuuttia ja lisää tilkka vettä. Anna hautua pehmeäksi ja soseuta sileäksi tahnaksi.
  • Kumoa kattilaan Muttin paseerattu tomaatti ja lisää sipuli-fenkolitahna. Kuumenna kiehuvaksi, lisää mausteet ja etikka. Anna poreilla kannen alla hiljalleen noin 10 minuuttia.
  • Jaa keitto neljälle lautaselle. Leikkaa buffalomozzarellat puoliksi ja nosta lautasille. Ripottele päälle basilikaa ja tarjoa lisäksi patonkia.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla tästä.

Piditkö lukemastasi?

Jätä mielipiteesi sisällöstä.

Jaa resepti

Jaa linkki ystävillesi.

Reseptejä fyysisessä muodossa

Reseptejä fyysisessä muodossa

Ruokakirjat

Verkkokaupastamme löydät useita ruokakirjoja kirjahyllyysi.

Ostoksille