Raparperipiirakka kookosnektarimarengilla
keskiviikko 13. toukokuun 2015 | Pääruoat
Ihana raparperipiirakka, jossa on kookosnektarimarengilla kuorrutettu pinta.
Reseptin ainekset
Piirakkapohja- 3 dl spelttivehnäjauhoja
- 4 rkl intiaanisokeria
- 100 g voita
- 1 muna
- 1/4 tl ruususuolaa
- 1 rkl rommia
- 3 valkuaista
- 1,5 dl tummaa kookosnektaria tai ruokosokerisiirappia
- 3/4 l mandolinilla (tai kuorimaveitsellä) höylättyjä raparperisiivuja (n. 8 vartta)
- 1/2 dl ruokosokeria
- 1 tl vaniljaa
- 1 tl kardemummaa
Työvaiheet
- Valmista ensin pohjataikina. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja intiaanisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita mausteet jauhoihin ja lisää jauhot vähitelle taikinaan. Lisää lopuksi rommi.
- Laita taikina kylmään. Höylää tällä välin raparperista mandolinilla ohuita siivuja. Voit käyttää myös kuorimaveistä. Siivut ovat paksumpia ja jäykempiä, mutta sokerimarinadissa ne pehmenevät mukavasti. Sekoita raparperisiivujen joukkoon ruokosokeri, vanilja ja kardemumma. Anna maustua 10 minuutin ajan.
- Taputtele tällä välin piirakkapohja reilun 20 senttisen vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. Levitä raparperitäyte pohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa 30 minuutin ajan. Jäähdytä ja siirrä piirakka tarjoiluastiaan.
- Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset hyväksi vaahdoksi. Kuumenna tumma kookosnektari 115 asteiseksi. Mittaa lämpötila paistomittarilla tai jos et kyseistä laitetta omaa, niin siirappi on riittävän kuumaa silloin, kun se juuri alkaa voimakkaasti kiehua iloisesti kuplien.
- Kaada kuuma siirappi marengin joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on jäähtynyt eli noin 10 minuutin ajan. Lusikoi marenki piirakan päälle ja polta marengin pinta kauniin ruskeaksi polttimella.
Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla
Raportoi sisältö
Kiitos, kun autat meitä parantamaan sisältöämme. Voit jättää halutessasi alla kommentin.