xs

Nakkikuoret eli nakilla täytetyt perunankuoret

keskiviikko 4. joulukuun 2013 | Pääruoat

Nakkikuoret eli nakilla täytetyt perunankuoret ovat herkullinen ja helppo arkiruoka, joka tuo iloa pöytään.

Reseptin ainekset

Ainesosat
  1. 3 kookasta Rosamunda-perunaa
  2. 3 Atrian Kulinaari-nakkia
  3. 1/2 makea sipulia
  4. pari kolme pientä punajuurta tai yksi iso
  5. 1 iso porkkana
  6. 2 valkosipulinkynttä
  7. 1 rkl tuoretta timjamia
  8. Maldon-suolaa
  9. mustapippuria
  10. 75 g kypsää, voimakasta cheddarjuustoa
  11. 1 rkl timjaminlehtiä
  12. oliiviöljyä, voita paistamiseen

Työvaiheet

  • Leikkaa perunat pituussuunnassa halki ja laita puolikkaat 200 asteiseen uuniin kypsymään. Koosta riippuen perunat kypsyvät n. 30-35 minuutin ajassa. Kokeile kypsyys vielä haarukalla. Anna perunoiden jäähtyä hetki. Leikkaa sitten veitsellä (itse käytin käyrää greippiveistä) perunan sisus pois. Jätä kuitenkin pari kolme milliä perunaa kuoreen kiinni, jotta perunankuoret pysyvät jäpäköinä.
  • Kun perunat ovat uunissa, pilko juurekset ja nakit pieniksi kuutioiksi. Kun perunat ovat jäähtyneet, kuutioi vielä yhden perunansisus (käytä loput perunansisukset seuraavana päivänä munakkaaseen). Paista perunat ja nakinpalat voissa kuumalla pannulla kypsiksi ja siirrä lautaselle odottamaan. Lisää pannulle kaksi valkosipulinkynttä murskattuna sekä loraus oliiviöljyä ja paista porkkanakuutiot ja sipulit kypsiksi, mutta niin, että ovat vielä hieman rapeita. Poista porkkana ja sipulit pannulta, lisää hieman oliiviöljyä ja paista lopuksi punajuuret.
  • Sekoita kaikki ainekset -paistetut nakit ja perunat, porkkanat, sipulit ja punajuuret - kevyesti keskenään, suolaa ja pippuroi sekä sekoita joukkoon vahvanmakuinen, raastettu cheddar ja tuoreet timjaminlehdet.
  • Täytä perunankuoret tällä seoksella ihan kukkuroilleen. Paista perunankuoria 200 asteisessa uunissa n. 10-15 minuutin ajan, kunnes juusto on sulanut ja uunista tulvii herkullinen tuoksu.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla

tästä
.

Samankaltaisia reseptejä

Tästä reseptistä saattaa olla mielenkiintoinen myös nämä.