Buddha bowl
sunnuntai 28. toukokuun 2017 | Kasvisruoat, Pääruoat
Ihana, ihana, IHANA kulhoruoka, joka käy myös lisukkeeksi grilliruoalle.
Reseptin ainekset
Ainesosat- 2 dl keitettyä mustaa riisiä
- 2 dl veteensäilöttyjä kikherneitä
- 1 porkkana
- 1/2 bataatti
- seesaminsiemenöljyä
- 2 sellerin vartta
- 2 kevätsipulin vartta
- 75 g silputtuja sokeriherneitä
- 3/4 granaattiomenan siemeniä
- 1/2 punainen paprika
- 3 rkl maapähkinävoita
- 1 rkl soijaa
- 1 tl vaahterasiirappia
- 2 tl vihreää tabascoa
- 1 murskattu valkosipulinkynsi
- 1 dl oliiviöljyä
- 1 rkl kuivattua sipulia
- 1/2 rkl punaviinietikkaa
- Päälle koristeeksi auringonkukan siemeniä ja erilaisia versoja.
Työvaiheet
- Valmista ensin kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään notkeaksi kastikkeeksi.
- Leikkaa puolikas bataatti pyöreiksi siivuiksi ja kuutioi siivut (bataattia ei tarvitse kuoria, pesu riittää). Valuta kikherneet. Levitä bataattikuutiot ja kikherneet leivinpaperin päälle pellille, pirskota päälle seesaminsiemenöljyä, suolaa, za'ataaria (tai esimerkiksi seesaminsiemeniä, rouhittuja korianterinsiemeniä ja haluamaasi yrttiä) ja paahda bataatit kypsiksi. tämä vie n. 10-15 minuutin ajan.
- Keitä riisi ohjeen mukaan kypsäksi. Jäähdytä hieman. Sekoita kypsä bataatti-kikherneseos riisin joukkoon. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.
- Huuhtele kaikki vihannekset. Pieni paprika, leikkaa sokeriherneen paloiksi, silppua sipuli ja leikkaa porkkana kolikoiksi. Siivuta tomaatit ja varsiselleri.
- Kaada haalea riisiseos isoon kulhoon. Levitä kulhon päälle eriväriset vihannekset sektoreikseen. Koristele versoilla ja auringonkukansiemenillä. Tarjoa maapähkinäkastikeen kanssa.
Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla
Raportoi sisältö
Kiitos, kun autat meitä parantamaan sisältöämme. Voit jättää halutessasi alla kommentin.