Homejuusto-ananashampurilainen
tiistai 24. toukokuun 2016 | Pääruoat
Mehevä homejuusto-ananashampurilainen, joka grillataan hiilillä ja täytetään herkullisilla ainesosilla.
Reseptin ainekset
Ainesosat- 400 g jauhelihaa
- 3 savuvalkosipulinkynttä
- suolaa
- mustapippuria
- 1/2 rkl Dijon-sinappia
- 1 muna
- 2 makeaa sipulia
- 3 rkl voita
- suolaa
- mustapippuria
- tarvittaessa hieman vettä
- 4 ananassiivua tuoreesta ananaksesta
- 4 siivua sinihomejuustoa
- rapeaa salaattia, esim- Cosmopolitan
- tomaattisiivuja
- chiliketsuppia
- 4 sämpylää, täysjyvää tai vast.
- Dijonnaisea (1/2 dl majoneesia, 1 rkl Dijon-sinappia)
- pitkiä suolakurkkuviipaleita
Työvaiheet
- Valmista ensin karamellisoitu sipuli. Leikkaa sipuli aivan ohuiksi siivuiksi. Kuumenna iso paistinpannu, lisää voi ja levitä sipulit mahdollisimman ohueksi kerrokseksi pannulle. Ripota sinnalle suolaa ja rouhaise päälle vielä mustapippuria. Peitä sipulit tiiviisti leivinpaperilla ja laita päälle esimerkiksi kattilan kansi painoksi. Anna sipuleiden hautua hiljaisella lämmöllä pehmeiksi ja karamellisoituneiksi, vähintään noin tunnin ajan.
- Valmista tällä välin pihvit. Murskaa valkosipuli. Sekoita pihvien ainekset nopeasti keskenään ja muovaa taikinasta neljä pihviä. Paina keskelle kuoppa, koska pihvi tuppaa keskeltä kohoamaan. Sivele pihvit kevyesti öljyllä ja grillaa meheviksi grillissä.
- Valmista Dijonnaise sekoittamalla majoneesiin Dijon-sinappia. Siivuta tomaatit, huuhtele salaatit ja kuori sekä viipaloi ananakset. Grillaa ananaksiin herkulliset raidat grillissä.
- Kokoa megaburgeri ja mehevöitä se homejuustosiivulla sekä chiliketsupilla.
Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla
Raportoi sisältö
Kiitos, kun autat meitä parantamaan sisältöämme. Voit jättää halutessasi alla kommentin.