xs

Joulugranola

perjantai 20. joulukuun 2013 | Pääruoat

Joululta tuoksuva granola, joka on täydellinen lahja ystäville.

Reseptin ainekset

Ainesosat
  1. 1 l Myllärin Luomun kaurahiutaleita
  2. 1, 5 dl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
  3. 100 g kookosöljyä
  4. 6 rkl ruokosokeria (tai tavallista sokeria)
  5. 1 vaniljatangon siemenet ja tanko
  6. 1 rkl kanelia
  7. 1/4 tl neilikkaa
  8. 1/2 tl inkivääriä
  9. 60 g paahdettua mantelirouhetta
  10. 1 dl keltaisia, meheviä rusinoita
  11. 1 dl kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  • Sekoita kaurahiutaleet, mausteet ja ruokosokeri kulhossa. Sulata kookosöljy. Tavallinen ruokaöljykin välttää, mutta kookosöljy antaa siihen herkullista makua. Sekoita kookosöljyyn yhden vaniljatangon siemenet. Sekoita kookosöljy ja vaahterasiirappi kaurahiutaleseokseen.
  • Levitä granola-ainekset uunipellille, laita vaniljatangon palaset myös mukaan. Rapeuta seosta noin puolen tunnin ajan 200 asteisessa uunissa, sekoittele pari kertaa matkan varrella. Kun granola paahtuu uunissa, paahda mantelirouhe ja kurpitsansiemenet pannulla tuoksuviksi ja hieman ruskettuneiksi. Granola on valmista, kun kaurahiutaleet muuttuvat kullanruskeiksi ja rapeiksi. Lisää valmiiseen granolaan rusinat ja paahdetut pähkinät.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla

tästä
.

Samankaltaisia reseptejä

Tästä reseptistä saattaa olla mielenkiintoinen myös nämä.