xs

Punajuuririsotto

sunnuntai 18. lokakuun 2015 | Kasvisruoat, Pääruoat

Punajuuririsotto on käsittämättömän maukasta ja väriltään upeaa punajuurimehun ansiosta.

Reseptin ainekset

Ainesosat
  • 2 dl hyvää italialaista risottoriisiä (Arborio tai Carnaroli)
  • 2 dl valkoviiniä
  • 5 dl punajuurimehua
  • 2 rkl kasvisfondia
  • 1 sipuli
  • 2 dl pilkottuja punajuuren varsia ja silputtuja lehtiä
  • 50 g voita
  • 150 g raastettua parmesaania
  • suolaa
  • mustapippuria
Päälle
  • 2 keltajuurta
  • 2 raitajuurta
  • 5 punajuurta
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa

Työvaiheet

  • Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori juurekset ja leikkaa ne lohkoiksi. Levitä palaset leivinpaperin päälle uunipellille. Lorauta juuresten päälle hieman oliiviöljyä sekä suolaa palat sormisuolahiutaleilla.
  • Paahda juurekset kypsiksi ja pehmeiksi. Tämä vie n. 15 minuuttia. Testaa pehmeys haarukalla.
  • Aloita tällä välin jo risoton valmistaminen. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja raasta parmesaani hienoksi raasteeksi. Sekoita punajuurimehu ja kasvisfondi kattilassa ja kuumenna neste kiehumispisteeseen. Pilko punajuurien varret pätkiksi ja silppua lehdet.
  • Freesaa sipulinpaloja syvässä pannussa tai wokissa oliiviöljyssä, kunnes ne muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää riisi ja sekoita niin, että riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja sekoita, kunnes viini on imeytynyt lähes kokonaan.
  • Lisää tämän jälkeen punajuurilientä yksi kauhallinen kerrallaan, anna sen imeytyä ja lisää taas nestettä. Jatka tätä reilun 15 minuutin ajan, kunnes riisi alkaa kypsyä.
  • Lisää tässä vaiheessa hienoksi raastettu parmesaani ja voi. Hauduttele risottoa vielä 5-10 minuutin ajan, mutta älä ylikypsennä risottoa. Riisissä saa olla purutuntumaa ja aito risotto on löysä, syvältä lautaselta tarjottava herkku, ei korkea keko tahmeaa riisiä.
  • Tarkista lopuksi maku ja mausta risotto mustapippurilla. Lisää tarvittaessa suolaa. Koristele risotto paahdetuilla juureskuutioilla ja vie tarjolle. Tarjoa lisäksi raastettua parmesaanijuustoa ja juomana kevyttä Pinot Noir-punaviiniä.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla

tästä
.

Samankaltaisia reseptejä

Tästä reseptistä saattaa olla mielenkiintoinen myös nämä.