Sitruunainen frittikana
maanantai 23. helmikuun 2015 | Pääruoat
Mehevä ja rapea sitruunamarinoitu frittikana, joka tarjoillaan herkullisten dippien kanssa.
Reseptin ainekset
Ainesosat- 4 kpl Jyväbroiler Naturelli Broilerin Fileetä
- 2 sitruunan kuori ja mehu
- oliiviöljyä
- suolaa
- pippuria
- ripaus chilihiutaleita
- 1/2 tl ruokosokeria
- 1/2 dl oliiviöljyä
- 4 valkosipulin kynttä
- 1,5 dl spelttivehnäjauhoja (tavallisetkin käy)
- 2 kanamunaa
- 2 dl pankojauhoja
- n. 8 dl ruokaöljyä
Työvaiheet
- Valmista ensin marinadi. Raasta kahden sitruunan kuori ja purista niistä mehut. Sekoita sitruunanmehu, oliiviöljy, murskattu valkosipuli, hieman chilihiutaleita sekä suolaa ja pippuria kulhossa. Kaada marinadi pakastepussiin.
- Leikkaa fileet kahteen (isoimmat kolmeen) osaan pituussuunnassa ja laita palat ainakin kahdeksi tunniksi marinoitumaan sitruunamarinadiin. Kun fileet ovat marinoituneet, kuivaa niitä hieman talouspaperilla.
- Mittaa yhdelle lautaselle jauhoja, toiselle lautaselle kanamunaa (vatkaa rakenne rikki) ja kolmannelle lautaselle pankojauhoja. Kasta fileepalat ensin spelttivehnäjauhoihin, sitten kanamunaan ja painele palat lopuksi pankojauhoihin kauttaaltaan, niin että muodostuu hyvä leivite.
- Paista leivitetyt palat kuumassa upporasvassa niin, että pinta on muuttunut tasaisen kullanruskeaksi. Tämä vie noin 10 minuuttia.
- Tarjoa sitruunainen frittikana parin herkullisen dipin, esimerkiksi srirachamajoneesin ja valkosipulilla maustetun majoneesin sekä itsetehtyjen ranskalaisten kanssa.
Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla
Raportoi sisältö
Kiitos, kun autat meitä parantamaan sisältöämme. Voit jättää halutessasi alla kommentin.