xs

Karamellisoitunut omena kohtaa lehtevän voitaikinan. Romanssi on syntynyt.

Reseptin ainekset

  • 6 keittämisen kestävää, kovalaatuista ja hapanta omenaa
  • 100 g voita
  • n. 2 dl sokeria
  • paketti voitaikinalevyjä
  • mascarponea
  • vaahterasiirappia
  • kinuskikastiketta
  • karhunvatukoita

Työvaiheet

  • Leikkaa omena isoiksi lohkoiksi, yksi omena neljään lohkoon. Kuori palat ja poista siemenet.
  • Laita valurautapannu hellalle ja sulata voi, lisää joukkoon sokeri.
  • Anna pannun olla hellalla, lisää omenalohkot pyöreä puoli alaspäin.
  • Kauli voitaikinalevyistä ohut peitto omenille ja levitä se omenien päälle.
  • Anna tortun porista hellalla noin 10 minuuttia. Näin sokeri ja voi kinuskisoituvat, omenat ja voitaikina alkavat kypsyä.
  • Siirrä torttu tämän jälkeen uuniin ja paista, kunnes voitaikina on saanut kauniin värin pintaan ja se on noussut lehteväksi.
  • Keikauta torttu uuninkestävälle vuoalle ja ota vielä ennen tarjoilua hieman väriä pintaan uunissa.
  • Tarte Tatin tarjoillaan aina lämpimänä.
  • Notkista mascarponea vaahterasiirapilla, leikkaa tortusta annospalat lautasille, koristele torttu karhunvatukoilla, kinuskikastikeraidoilla ja vaahterasiirappi-mascarpone seoksella.

Tekoäly-ystävämme on koostanut tämän reseptin tiedot automaattisesti Jotain Maukasta -blogin arkistoista. Mikäli huomaat reseptissä virheitä, ilmoitathan siitä meille klikkaamalla tästä.

Piditkö lukemastasi?

Jätä mielipiteesi sisällöstä.

Jaa resepti

Jaa linkki ystävillesi.

Reseptejä fyysisessä muodossa

Reseptejä fyysisessä muodossa

Ruokakirjat

Verkkokaupastamme löydät useita ruokakirjoja kirjahyllyysi.

Ostoksille